Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tutkimus: Jatkuvasti laihduttavat lihovat eniten – "Kilot pysyvät poissa useimmiten vain lyhyen aikaa"

Useita kertoja laihduttanut henkilö lihoo eniten. Tähän lopputulokseen on päätynyt Faranak Halalin väitöstutkimus, joka tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunnassa.

Tutkimuksessa tarkasteltiin suomalaisten aikuisten painonhallintaa erityisesti painonpudotushistorian eli elämän aikaisten painonpudotusyritysten näkökulmasta. Painoaan useimmin pudottaneet pyrkivät myös enemmän rajoittamaan syömistään kontrolloidakseen painoaan ja heillä oli enemmän taipumusta hallitsemattomaan syömiseen kuin heillä, jotka eivät olleet aiemmin pudottaneet painoaan.

– Ihmiset tiedostavat nykyään hyvin ylipainoon liittyvät terveysriskit, kuten lisääntyneen riskin sairastua tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin ja syöpään. Kun samaan aikaan hoikkuutta ihannoidaan, monet pyrkivät pudottamaan painoaan. Pudotetut kilot pysyvät kuitenkin poissa useimmiten vain lyhyen aikaa, mikä johtaa helposti toistuviin painonpudotusyrityksiin, Halali kuvailee tiedotteessa.

Väitöstutkimuksessa tutkittiin vastaajan painonpudotushistorian yhteyttä syömiskäyttäytymisen eri piirteisiin eli syömisen tietoiseen rajoittamiseen, syömisen hallitsemattomuuteen ja tunnesyömiseen. Lisäksi selvitettiin yhteyttä lihavuuteen liittyviin terveyden riskitekijöihin, kuten painoon, vyötärönympärykseen ja glukoosi- ja rasva-aineenvaihduntaan. Lisäksi tutkittiin painonhallintaan motivoivia ja vaikeuttavia tekijöitä sekä yleisimmin käytettyjä keinoja painotavoitteiden saavuttamiseksi.