Suomen ruokajärjestelmä on ollut pitkään selviytymiskykyinen. Uhkat kuitenkin kasvavat.
Suomen ruokajärjestelmä voisi tulevaisuudessa olla nykyistä omavaraisempi ja ympäristöystävällisempi. Maatalous olisi pienimuotoista, ravinneomavaraista ja fossiilienergia korvattaisiin monipuolisilla paikallisilla energianlähteillä.
Toisen skenaarion mukaan koneet tekisivät ruuan ja tuotanto irrotettaisiin maasta sekä eläinkannasta solumaatalouden, robotiikan ja esineiden internetin avulla.
Muun muassa tällaisia tulevaisuuden vaihtoehtoja hahmotellaan ja tutkitaan kansio- ja kirjapinojen keskellä Pohjois-Savossa, vesantolaisen maatilan pihamaalle rakennetussa toimistossa. Irene Kuhmonen, 39, ja Tuomas Kuhmonen, 60, ovat tutkijoina kiinnostuneita suomalaisesta ruokajärjestelmästä ja maataloudesta sekä niiden tulevaisuudesta.
Pariskunta tekee tutkimustyötä yhdessä ja erikseen. Irene Kuhmonen työskentelee Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa väitöskirjatutkijana, Tuomas Kuhmonen Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa tutkimusjohtajana.
Tuomas Kuhmonen mainitsee olevansa etätyön edelläkävijä. Tutkimustyötä hän on tehnyt Turun lisäksi muun muassa Helsingissä ja Jyväskylässä mutta asunut koko ajan kotitilallaan Pohjois-Savossa. Hän on myös mukana paikallispolitiikassa ja toimii Vesannon kunnanvaltuuston puheenjohtajana.
30 vuotta sitten etätyö oli vielä melko harvinaista, ja Kuhmosen puuhia kävi ihmettelemässä toimittaja jos toinenkin. Hän poseerasi kuvissa tietokone sylissään lumihangessa.
– Minä pysyn täällä, mies toteaa yksiselitteisesti.
Irene Kuhmonen on asunut tilalla kymmenisen vuotta.
Irene Kuhmonen tekee parhaillaan väitöskirjaa, jossa hän tutkii ruokajärjestelmän kestävyyssiirtymää ja erityisesti maanviljelijöiden roolia siinä. Väitöstutkimus linkittyy osin Ruokavarma-hankkeeseen, jossa Kuhmoset ovat tutkijoina.
Jyväskylän ja Turun yliopistojen sekä E2 Tutkimuksen yhteinen Ruokavarma-hanke kartoittaa Suomen ruokajärjestelmän haavoittuvuuksia nyt ja tulevaisuudessa. Millaisia uhkia nykyisellä ruokajärjestelmällä on, ja mistä ruoka tulee, jos nykyinen järjestelmä hajoaa?
Sekä Kuhmosen väitöstutkimuksessa että Ruokavarma-hankkeessa käsitellään ruokajärjestelmän regiimejä. Regiimi tarkoittaa ruokajärjestelmän hallitsevaa muotoa eli tapaa, jolla yhteiskunta on järjestäytynyt tuottamaan tarvittavat ruokavarannot.
Ruokaregiimi kestää tietyn ajanjakson, kunnes se alkaa kangistua, päättyy kriisiin ja hajoaa. Tilalle tulee jotakin uutta.
– Niin käy nykyisellekin regiimille jossakin vaiheessa, Tuomas Kuhmonen sanoo.
Tällä hetkellä suomalaiset elävät niin sanotussa globalisaatioregiimissä. Nykyisessä, keskinäisriippuvaisessa ruokajärjestelmässä tuotantotapa on riippuvainen fossiilienergiasta ja muualta tuoduista tuotantopanoksista, kuten torjunta-aineista, monista lannoitteiden raaka-aineista sekä maatalouskoneista.
Edellisen regiimin tutkijat katsovat päättyneen siihen, kun Suomi liittyi EU:n jäseneksi. Tätä edelsi 1990-luvun lama ruokajonoineen.
– Ruokajärjestelmän kriisiytymiselle ja regiimin uusiutumiselle on tyypillistä, että joillakin on nälkä. Aina kriisi ei tule ruokajärjestelmän sisältä, Tuomas Kuhmonen toteaa.
Kaikki osapuolet ruokajärjestelmässä kokevat, että heidän on vaikeaa toimia toisin.
Irene Kuhmonen
Esimerkkejä menneistä kriisiytymisistä ovat muun muassa sisällissota ja nälkävuodet. Kuten luonnollista on, ruokajärjestelmän regiimit kulkevat käsi kädessä yhteiskunnan tapahtumien kanssa.
– Kriisiajat ovat yleensä nopeita. Regiimit voivat kestää vuosikymmeniä mutta kriisi kaksi vuotta tai yhden talven, Tuomas Kuhmonen avaa.
Irene Kuhmosen mukaan fossiilitalouteen perustuva nykyinen ruokaregiimi osoittaa hajoamisen merkkejä. Tutkijat ovat havainneet jo ennen koronakriisiä ja Ukrainan sotaa historiasta tuttuja indikaattoreita, jotka ovat enteilleet aiempien ruokajärjestelmien hajoamista ja muutosta.
Yksi näistä on tuotantojärjestelmän yksipuolistuminen. Kuhmosten mukaan viljelijät tuottavat pääsääntöisesti enemmän sitä, mitä ovat aiemminkin tuottaneet, ja toisin toimiminen muuttuu koko ajan vaikeammaksi.
– Meillä ajatellaan, että ruuantuotanto vaatii tilakoon kasvattamista ja tuottavuuden parantamista. Toimintakarsina on ikään kuin pienentynyt ja samalla maatalouden kannattavuus heikentynyt koko 2000-luvun, Tuomas Kuhmonen kuvailee.
Nykyisen ruokaregiimin alussa ruuantuotanto oli monipuolisempaa: suoramyynti alkoi kasvaa, ja jatkojalostus oli nykyistä vaihtelevampaa sekä pienimuotoisempaa.
Tuotannon yksipuolistuminen on huono asia myös ympäristön kannalta.
– Nyt meillä voi piirtää kartalle selkeitä alueita: vilja-Suomi, maito-Suomi tai nauta-Suomi sekä omat alueensa siipikarjalle ja sioille. Tämä vaikuttaa peltojen viljelyskasvivalikoimaan, mikä taas vaikuttaa paikalliseen ympäristökuormaan, Irene Kuhmonen summaa.
Yksi ruokaregiimin hajoamisen merkeistä on vallan keskittyminen. Tuomas Kuhmonen toteaa, että valta on keskittynyt kaupalle: kauppa on ruokaketjussa yksinvaltainen hinnan asettaja ja myyntikanavien portinvartija.
– Samaan aikaan kaikki osapuolet ruokajärjestelmässä kokevat, että heidän on vaikeaa toimia toisin. Myös kauppa, Irene Kuhmonen täsmentää.
Miten haavoittuvainen Suomen ruokajärjestelmä sitten on? Irene Kuhmosen mukaan vastaus on ristiriitainen.
– Suomen ruokajärjestelmä on ollut pitkään todella selviytymiskykyinen. Meillä ei ole ollut pulaa ruuasta eikä mitään hätää. Eikä ole vieläkään.
Tuoteomavaraisuus on Suomessa hyvä, eli ruokaa tuotetaan tarpeeksi suhteessa kulutukseen. Suomeen tuodaan ruokaa, mutta Suomesta myös viedään ruokaa.
– Jos tulee huono satovuosi, voimme ostaa viljaa muualta. Mutta entäs jos emme voisikaan? Haavoittuvuuksia ei aina osata ajatella silloin, kun asiat ovat hyvin. Siksi uhkien pohtiminen on tärkeää, Irene Kuhmonen painottaa.
Koronakriisi ja Ukrainan sota ovat osaltaan nostaneet keskinäisriippuvuuden kysymykset ajankohtaisiksi. Ne ovat sekoittaneet maailman tuotantopanos- ja ruokamarkkinoita ja kiristäneet myös suomalaisten maanviljelijöiden tilannetta entisestään. Esimerkiksi lannoitteiden sekä polttoaineiden hinnat ovat nousseet tuottajahintoja voimakkaammin.
Lisäksi polttoaineet sekä osa lannoiteraaka-aineista ovat tuontitavaraa, mikä lisää haavoittuvuutta.
– Lannoitehuolto perustuu maakaasuun, joka on tuotettu lähinnä Venäjällä, Irene Kuhmonen sanoo.
Tuotanto olisi huomattavasti nykyistä omavaraisempaa.
Tuomas Kuhmonen
– Puhutaan sitten lannoitteista, eläinten rehuista tai koneissa käytettävistä komponenteista, tuotantoketjut ovat globaaleja. Kun yhtä nippeliä ei enää saa maailmalta, sillä voi olla merkittäviä kerrannaisvaikutuksia maataloudessa, Tuomas Kuhmonen jatkaa.
Suomen ruokajärjestelmä on siis vakaa, mutta riskit kasvavat. Kuhmosten mukaan yksi olennaisimmista riskeistä on maatalouden heikko kannattavuus sekä se, että tuotanto on keskittynyt entistä pienemmälle tilajoukolle.
– Jos tiloja, joilla on tehty isoja investointeja, alkaa tippua pois pelistä, ruokatuotannon potentiaali vähenee nopeasti, Irene Kuhmonen sanoo.
Tuomas Kuhmonen mainitsee, että isot tilat, joilla on suuri tuotantopotentiaali, ovat kaikkein haavoittuvaisimpia. Ne ovat usein investoineet esimerkiksi suuriin robottinavetoihin.
– On paljon velkaa sekä isot kiinteät kustannukset ja volyymit. Iskua on voinut tulla jo pitkään alhaisten tuottajahintojen takia. Ja jos tuotantopanokset kallistuvat, kuten nyt on käynyt, monet voivat laittaa pillit pussiin, Tuomas Kuhmonen sanoo.
Ruokavarman tutkijat ovat listanneet suomalaisen ruokajärjestelmän ydinhaavoittuvuuksia, joita ovat keskinäisriippuvuuden ja heikon kannattavuuden lisäksi muun muassa kyberriskit, tarttuvat kasvi- ja eläintaudit sekä biologisen monimuotoisuuden köyhtyminen.
– Tällä hetkellä tuotantoa on riittävästi. Jos maailma toimii hyvin, uhkat eivät ehkä realisoidu. Mutta miten hyvin maailma toimii seuraavat 20 vuotta?
Kuhmoset summaavat, että edellisistä sodista lähtien on eletty hyvin toimivassa Suomessa ja Euroopassa.
– Tämä taas johtuu pitkälti fossiilisista polttoaineista. Meillä on ollut rajattomasti energiaa, ja sen varaan on ollut helppo rakentaa. Samalla on edistetty ilmastonmuutosta, Tuomas Kuhmonen sanoo.
Millainen ruokajärjestelmä sitten pärjäisi huonosti toimivassa Suomessa?
Palataan jutun alkuun. Ruokavarma-hankkeessa on luotu kaksi skenaariota: teknologiavetoinen ”sähköregiimi” ja omavaraisuuteen perustuva ”agroekologiaregiimi”.
– Teknologiavetoinen regiimi voisi toimia nykyisen talousjärjestelmän säännöillä. Siinä lähdetään ajatuksesta, että teknologia tulee ja pelastaa ja ruokaa tuotetaan laboratoriossa, Tuomas Kuhmonen kuvailee.
Agroekologisessa ruokajärjestelmässä maatalous olisi nykyistä pienimuotoisempaa. Fossiilipanoksista olisi luovuttu ja maatalous hyödyntäisi paikallisia energianlähteitä.
– Se perustuu ajatteluun, ettei hyvinvoinnin tarvitse olla jatkuvasti riippuvaista kasvavasta taloudesta. Tuotanto olisi huomattavasti nykyistä monipuolisempaa, paikallisempaa ja omavaraisempaa.
Kuhmosten mielestä ideaalimaailmassa olisi tilaa näille molemmille.