Älyvapaa puhelu saunan lauteilta muutti Lettukeisari Mikko Miinan, 45, elämän – "Kukaan muu ei varmasti ole niin hullu, että alkaisi samanlaista tehdä"
2
"Minun kanssani ei tarvitse pelätä, onnistuvatko letut." Aake Roininen
"Missä Mikko? Miksi Mikko ei ole täällä? Milloinkas se tulee?
Niin se on aina mennyt, kun olen touhunnut myyntihommissa. Jos olen ollut vaikka lomalla, ihmiset ovat kyselleet perään. Ovat tykänneet tehdä kauppaa kanssani.
Aiemmin olin pitkään sisustusalan liikkeessä töissä ja sen jälkeen aluepäällikkönä kalatuotteiden parissa, mutta ruuanlaitto on kyllä kiinnostanut pikkupojasta asti.
Olin tosi itsenäinen jo pienenä. Ensimmäisen tiikerikakun tein, kun olin kahdeksan.
Oli se hienoa saada sellainen tumma raita kakun keskelle.
Jo nuorena poikana olin mukana aika monessa. Pelasin jalkapalloa ja jääkiekkoa ja soitin rumpuja. Monessa jutussa olin lahjakaskin, mutta ylpeä en kaikesta ole.
Olin sellainen itsekeskeinen taiteilija ja menestyjätyyppi, varmasti aiheutin käytökselläni mielipahaa monelle.
Myöhemmin asiat on sovittu, olen pyytänyt anteeksi. En minä tarkoituksella ollut sellainen. Ja onneksi olen oppinut. Perhe ja ikä ovat tehneet tehtävänsä.
Peruskoulun jälkeen olen käynyt sähköasentajan koulutuksen, mutta niitä töitä en ole koskaan tehnyt. 45 ikävuoteen on mahtunut paljon, mutta elämä oikeastaan muuttui isosti neljä vuotta sitten, kun mietin, että mitähän sitä seuraavaksi.
Yhtenä iltana puhelin sitten soi.
Siellä oli Markus Nenonen Pieksämäeltä. Markuksella on marjatila, ja hän on perustanut saunarekkayrityksen. Promillepäissään sitten soitteli saunan lauteilta ja sanoi, että nyt on idea.
– Mikko, sinusta tehdään Lettukeisari ja sinun naamataulusi painetaan hillopurkin kylkeen.
"Olen onnellinen siitä, että saan tehdä tällaista työtä. Ja etenkin siitä, että vanhan kansan letunpaistajat ovat kannustaneet." Aake Roininen
Seuraavana kesänä paistelin lettuja grillikioski 9 Pirtin pihalla. Halusin tehdä aitoja oikeita muurinpohjalettuja, ei mitään vehnäjauholitkuja. Grillin yrittäjä Matti Niskanen oli isossa roolissa, että kaikki lähti hyvälle alulle. Hän arvosti hyvää muurinpohjalettujen paistajaa.
Ohran ja vehnän suhde oli alusta asti selvä, sen sain isomummolta lahjana. Hän teki makoisia muurinpohjalettuja.
Kuulin sitten, että karjalaismummot laittoivat taikinaan myös ruista. Tuotekehittelin aikani, testailin erityisesti rukiin suhdetta. Helposti tulee liian kitkerää.
Pyysin aitoja mummoja maistelemaan. Hiljalleen alkoi kuulua juttuja, että siellä grillillä joku nuori mies paistaa aitoja ohkaisia muurinpohjalettuja. Yksi sanoi, että olet löytänyt timantin.
Mutta siellä vesisateessa seistessä tuli äkkiä mieleen, että eihän tässä ole mitään järkeä. Eikä talviaikaan tulisi ainakaan mitään. Aloin miettiä, mitähän nyt.
Ei siinä kauan mennyt, kun tajusin.
Jos jotain kassleriakin kypsennellään kauppojen sisällä, minkäs helekutin takia minä en voisi lettuja paistaa. Kun oikeilla aineilla käryäkään ei lähde.
Aloin soitella tutuille kauppiaille.
– Kauppias hyvä, jospa ette nyt tarjoaisikaan täytekakkukahveja asiakkaille, vaan jos Mikko tulee paistelemaan lettuja.
Hankin yhteistyökumppaneita savolaisista lähiseudun yrityksistä, ja raaka-aineet ovat kaikki lähituotantoa. Brändiäkin alettiin suunnitella, ja paikallisen mainostoimiston Jarmo Mustonen sai minut innostumaan asiasta oikein kunnolla.
Niin syntyi Kuopijon Lettukeisari, joka on nyt rekisteröity tuotemerkki. Eikä kukaan muu varmasti ole muutenkaan niin hullu, että alkaisi samanlaista tehdä.
On se vaan jännä tunne paistella lettuja jossain Jyväskylän Intersportissa vaatteiden seassa, kun kahdenkymmenen metrin jono kiemurtelee kojua kohti. Samalla leikin savolaista talitinttiä ja nauratan ihmisiä jutuilla niin kuin aikoinaan legendaariset torikauppiaat, joita ihailin.
Lettukeisarin homma on semmoista stand-upia. Someenkin minä teen videoita ja Tiktokissa olen hypännyt hyppynarua.
Ajattelen niin, että oikein tehty muurinpohjalettu on savolais-karjalainen perinneruoka. Lettu ei muutu muurinpohjaletuksi sillä, että se paistetaan muurikalla. Pitää olla vehnän lisäksi ainakin ohraa.
Väitän, että kansan parissa aito muurinpohjalettu on unohdettu perinneruoka. Minunkin lettujani kun maistelevat, sanovat, että onpa hyviä lettuja. Ja että lettu kuin lettu. Ai että se pistää melkein vihaksi. Ei ole lettu kuin lettu. On lettu ja on muurinpohjalettu.
Haluan tosissani olla perinteisen muurinpohjaletun lähettiläs. Ja sanonpahan vaan, että pitsireunoistaan mies tunnetaan. Moni tekee liian paksua taikinaa, jota lurauttaa liikaa, polttaa pinnan ja sisältö jää veltoksi.
Tämä sivistystyö vaatii kyllä vielä paljon hommia. Arvaa vaan, montako kertaa olen joutunut perustelemaan hintoja, kun joku tulee kyselemään, että miksi on noin kallis ja nyt on katteet kohdillaan. Kotona kun letun saa toooosi halvalla.
– Rouva hyvä, kun ostatte voita, ostatte kolmea erilaista jauhoa, munia, täysmaitoa ja teette vielä makuöljyä paistamiseen, niin paljonko menee? Tai voittehan te toki tehdä letun vehnäjauhosta, vedestä ja rypsiöljystäkin. Eihän se mitään maksa!
Sellaisia keskusteluja on ollut satapäin.
Töitä on nyt paljon ja niin on muuten velkaakin.
Ostin ravintola-auton vähän aikaa sitten ja sen kun laitatin kuntoon, meni tietysti rahaa. Velkaa on nyt topakasti, mutta eihän se ole yrittäjälle mitään kun ei ole miljoonaa.
Tuotemyynnin osalta homma pyörii tapissaan, mutta ei se rahallisesti paljon merkitse, että Lettukeisarin hillokkeita ja valmistaikinaa on jossakin kaupan hyllyn päädyssä. Bisnestä on se, että kierrän eri paikoissa paistamassa lettuja. Viimeksi Vuokatissa tein kuudessa tunnissa 400 annosta. On se aikamoinen tahti, kun samalla viihdytän ihmisiä ja myyn omia tuotteita. Niitähän minulla on jo hillokkeista marmeladeihin ja mehuihin.
Lastenvaatteissakin on yhteistyötä kuopiolaisen vaatemerkin kanssa. Potkupuvussa on Lettukeisarin logo ja selässä teksti ”Lettu päivässä pitää hymyn huulilla.”
Varauskalenteri täyttyy nykyään nopeasti. Firmat ovat heränneet ja tilaavat Lettukeisarin pitämään lettukestejä työntekijöilleen. Kaupoissakin kierrän ahkerasti ympäriinsä. Tänään voi olla keikka Lahdessa ja seuraavana päivänä Kiteellä.
"Tätä kylttiä ihmiset tykkäävät kuvata, varsinkin Savon ulkopuolella." Aake Roininen
Kun työ on reissuamista ja ihmisten hauskuuttamista, kotona minun pitäisi malttaa lopettaa show. Se meinaa jäädä vähän päälle. Siitä on kyllä puhuttu.
Minulla on rouva ja kaksi poikaa. Rouva on järjen ääni ja välillä vieläkin ihmettelee, miten olen saanut tämän toimimaan.
Rajat pitää kuitenkin laittaa itse. En millään voi olla koko ajan tien päällä. Kotona kun pitää tehdä tuotteitakin, keitellä hilloja ja sellaista. Välillä pitää malttaa huilata.
Onhan minussa erakkopuolikin. Rakastan olla välillä yksin, ottaa konjakkipullon kainaloon ja lampsia huvimajaan. Viimeksi itkin, kun kuulin jonkin tosi hyvän musiikkiesityksen. Paine on välillä kova, lainanlyhennyksetkin alkavat juosta tammikuussa. Korona-aikana kertyi kyllä maksettavaa.
Oikeastaan haaveilen siitä, että Lettukeisari pääsisi joskus paistelemaan lettuja jonnekin lämpimään maahan. Noh, selvittely Espanjan suuntaan on itse asiassa jo aloitettu. Telkkariohjelmaankin minua on kysytty, mutta en lähde. En halua olla Seiskan kannessa. Haluan vain tehdä perinnelettuja ja saada ne takaisin kartalle.
Tai no, jos pitää vielä yksi unelma keksiä, olisi komeaa saada Olympiastadion täyteen porukkaa ihailemaan, kun Lettukeisari kääntää kertalyönnillä yhden aidon muurinpohjaletun.
Pitikin sanoa ääneen. Kaikki mitä aiemmin olen päättänyt, on toteutunut."
2
