Joka kolmas teini-ikäinen on nähnyt ilman suostumusta jaettavia alastonkuvia – Suomen poliisi lähti mukaan kansainväliseen kampanjaan 25.5.2022 10:51
Hammaslääkäriltä diagnoosiksi munasarjasyöpä, potilaalle 730 vuoden resepti – IS: Tällaisia ovat suomalaisten ikimuistoisimmat Omakanta-kirjaukset 19.5.2022 10:44
Kolmiloikkaaja Senni Salminen uutuuskirjassa: Entinen valmentaja vaati lisää naisellisuutta – "Miksen laittaudu enemmän ja laita kilpailuihin hienoja kynsiä, hiuksia ja meikkejä" 15.5.2022 19:41
Muunsukupuolisuus hämmentää perinteiseen jakoon tottuneita – "On vaikea hyväksyä, ettei mennäkään jonkinlaisen janan toiseen päähän" 27.4.2022 7:00
Kysely: Näitä some-palveluita nuoret käyttävät eniten – Seksuaalista häirintää ja epätoivottua käytöstä on kokenut 74 prosenttia vastaajista 26.4.2022 10:00
Olympiakomitea on viemässä kolmannen epäasiallisen käytöksen epäilyn tutkintaan – "On vahva tahto asioiden selvittämiseen" 6.4.2022 9:10
Häirintäkohu Olympiakomitean ympärillä paisuu: painonnostaja Anni Vuohijoki kertoo olevansa uusien epäilyjen kohde – "Kukaan ei voi sanella enää minulle, mitä sanoa ja tehdä" 1.4.2022 13:54
Hyvinvointi | Eturauhasella on tärkeä tehtävä, mutta se myös aiheuttaa harmia monelle – ruokavalio, liikunta ja seksi auttavat eturauhasta voimaan hyvin 15.3.2022 7:00
Eheytystoiminta kiellettävä kokonaan Suomessa, vaatii Seta – "Toimet loukkaavat ihmisoikeuksia" 10.3.2022 12:54
Tiede | Joku rakastaa puolisoaan, joku sanoo rakastavansa tupakkaa – tutkija Pärttyli Rinne, 42, haluaa selvittää, mistä rakkaudessa on kyse 9.3.2022 7:00
Korona-aika toi uuden asiakasryhmän erotiikkaliikkeiden oville – Vantaalaiskaupassa myyvä Tanja Mujunen: "Täällä puhutaan avoimesti, jokainen saa olla oma itsensä" 9.4.2022 20:54
Raiskauksen määritelmäksi suostumuksen puute, esittää hallitus – Näin on käymässä kohutulle lapsenraiskauksen ikärajalle 17.2.2022 15:21
Ihmissuhteet | Seksi- ja parisuhdekäsitykset muuttuvat: Ennen homous oli häpeä ja ydinperhe ainoa oikea elämäntapa – nyt kyseenalaistetaan seksuaalinen yksiavioisuus 15.12.2021 7:15
Ihmissuhteet | Vanhat käsitykset ikiaikaisesta ja yksiavioisesta parisuhteesta murtuvat – tutkija: "Ihminen voi erota ja hakea onnea myös hakeutumatta suhteisiin" 15.12.2021 7:00
Hyvinvointi | Urheiluautolla ajo tai lasten hoito voi vaikuttaa testosteronimäärään – asiantuntija kertoo yllättävät faktat mieshormonista 1.12.2021 6:40
Vantaa on edelläkävijä ehkäisyssä – Valtuutettu: Vantaan menestystarinaa kopioidaan muissa kunnissa 7.11.2021 8:05
Aiempaa useampi joutui seksuaalirikoksen uhriksi alkuvuoden aikana – raiskauksia yli 1 300 15.10.2021 15:42
Hyvinvointi | Saako kivusta nauttia? Sidottuna oleminen voi tuoda sisäistä rauhaa – "Näin voin antaa kontrollin toiselle", Nea Oljakka, 31, kuvailee 20.8.2021 18:29
Lapsista otettuja arkipäiväisiä kuvia päätyy verkossa pornografisiin yhteyksiin – "Huolestuttavaa on, että näitä kuvia käyttävät eivät koe toimivansa väärin" 7.6.2021 8:00
Seksihelteet tulivat, mutta mitä luonnossa voi tehdä ja mitä ei? – Seksuaaliterapeutti kertoo 5.6.2021 22:58
Tutkimus: Maksuton ehkäisy on yhteydessä vähentyneisiin teiniraskauksiin – Vantaalla kaikki ehkäisymenetelmät ovat alle 20-vuotiaille maksuttomia 8.5.2021 20:15
Tuore selvitys: Monet lapset saavat viikoittain yhteydenottoja aikuisilta verkossa – lapset osallistuvat viestittelyyn koska heillä on tylsää ja he ovat uteliaita 26.4.2021 9:10
Nettikiusaaminen ja häirintä ovat nuorten arkea – "Tapahtuu joka päivä joka sovelluksessa" 22.4.2021 16:22
Epäily: Mies esiintyi isossa seksuaalirikossarjassa miehenä, naisena ja tyttönä, uhreina kymmeniä 13–17-vuotiaita poikia 2.3.2021 15:05
Seksuaaliterapeutti kertoo: Näin korona vaikuttaa deittailu- ja seksitrendeihin – Tässä ovat tämän vuoden trendit 5.1.2021 21:15
Juttua päivitetty | Lapsia hyväksikäyttäneelle "Enolle" 13 vuoden vankeustuomio – Raiskasi ja hyväksikäytti lapsia ja nuoria 10 vuotta 22.12.2020 18:07
Viihde | Helsinkiläinen Antti kävi treffeillä 200 naisen kanssa ja teki listan: näin naiset kirjoittavat netissä ja tätä he oikeasti tarkoittavat 13.12.2020 20:10
Pirkanmaalaiselle yritysjohtajalle ehdollista vankeutta – Tuotekuvaukset muuttuivat asiattomiksi: pomo syyllistyi kahteen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, työsyrjintään ja työturvallisuusrikokseen 9.12.2020 13:44
Monen seksituotteen suosio on korona-aikana noussut, mutta yhden myynti lerpahti – Sinkkujen mahdollisuudet pariutumiseen vähenivät 9.12.2020 12:58
"Panemaanhan tänne on tultu", pamautti amatöörinäyttelijä kuvauksissa – seksikohtausten kuvaamista varten tehtiin uusi suomalaisohjeistus 5.10.2020 11:39
Vantaalaisen taiteilijan teoksia on esillä eroottisen taiteen näyttelyssä – "Taide voi palauttaa seksuaalisuuteen henkisen aspektin" 5.8.2020 21:26
Keski-ikäinen mies vangittiin useista seksirikoksista epäiltynä – uhreina alle 16-vuotiaita poikia 3.8.2020 15:56
USU: Klamydia-, kuppa- ja tippuritartunnat nousivat ennätyslukemiin – Testauksen voi tehdä etänä kotona 11.6.2020 9:14
Alijäämäseksiä Suomessa – pandemia näkyy petipuuhissa 12.4.2020 17:18 Suomi mainittu: Seksinukkebordellin konkurssi ylitti uutiskynnyksen ulkomailla – "Laitamme kaikki meidän ihanat työntekijät tänne myyntiin" 29.4.2020 14:09 Naturistiliitto IS:lle: Julkinen seksin harrastaminen ei kuulu naturismiin 29.4.2020 12:49 Tämän seksin suosio kiihtyy vauhdilla Suomessa – "Innokkaimpia ovat 18–24-vuotiaat" 29.4.2020 13:06 Supertippuri leviää eurooppalaisesta lomakohteesta – IS: Epäillään suojaamattoman seksin verkoston tukikohdaksi 29.4.2020 10:28
Suomi mainittu: Seksinukkebordellin konkurssi ylitti uutiskynnyksen ulkomailla – "Laitamme kaikki meidän ihanat työntekijät tänne myyntiin" 29.4.2020 14:09
Supertippuri leviää eurooppalaisesta lomakohteesta – IS: Epäillään suojaamattoman seksin verkoston tukikohdaksi 29.4.2020 10:28
Joogaa Sotungissa, pleikkapelejä Korsossa – Katso täältä vinkkejä lomaviikon viettoon 12.4.2020 17:24 Myrskypuuskia, sadetta, huonoa ajokeliä... Tässä ennuste talvilomaviikolle 12.4.2020 17:24 Valtaosa viettää hiihtolomaa ilman lainarahaa, harva tekee edes lomabudjetin 12.4.2020 17:24
Entinen liigajääkiekkoilija sai 234 euron sakot masturboimisesta aamuruuhkassa Mannerheimintiellä – IL: mies selittää itse väärinkäsitykseksi 29.4.2020 13:40
LHBTIQA+? – Tunnetko jo nämä sukupuoli-identiteetin määrittelyt 29.4.2020 14:02 Tutkija: Miehillä homous pysyy – "Yksi isoveli lisää homoseksuaalisuuden todennäköisyyttä kolmanneksella" 29.4.2020 12:14 Sukupuolineutraali avioliittolaki voimassa vuoden – lähes 1 900 sateenkaariparia avioliittoon 17.4.2020 17:04 Tätä tuskin tiesit sukupuolisensitiivisyydestä – näin tytöt ja pojat kasvatetaan identiteettiinsä 13.4.2020 20:05 Sexpon maksuttomalle seksuaalisuusneuvonnalle kova kysyntä 13.4.2020 20:09
Tutkija: Miehillä homous pysyy – "Yksi isoveli lisää homoseksuaalisuuden todennäköisyyttä kolmanneksella" 29.4.2020 12:14
Sukupuolineutraali avioliittolaki voimassa vuoden – lähes 1 900 sateenkaariparia avioliittoon 17.4.2020 17:04
Tätä tuskin tiesit sukupuolisensitiivisyydestä – näin tytöt ja pojat kasvatetaan identiteettiinsä 13.4.2020 20:05
IS: Viagraa käyttää yhä useampi nuorukainen – siinä piilee yllättävä varjopuoli 29.4.2020 14:10 11 vauvaa kuoli tutkimuksessa, jossa annettiin Viagraa raskaana oleville – Fimea: Suomessa ei tutkimuksia 17.4.2020 13:30 Ostitko tätä ravintolisää? Toimii kuin Viagra – palauta kauppaan, kehottaa viranomainen! 23.4.2020 9:55
11 vauvaa kuoli tutkimuksessa, jossa annettiin Viagraa raskaana oleville – Fimea: Suomessa ei tutkimuksia 17.4.2020 13:30
Ostitko tätä ravintolisää? Toimii kuin Viagra – palauta kauppaan, kehottaa viranomainen! 23.4.2020 9:55
Objektiseksuaali Anne kertoo Ylelle avoimesti parisuhteestaan WTC-tornien kanssa – Kyseessä on harvinainen seksuaalisuuden muoto 29.4.2020 14:10
Tutkija: Poliitikkojen seksiskandaaleilla on yleistä merkitystä – kyse ei ole vain tirkistelystä 29.4.2020 12:46
Ryhmäseksi hiekkadyyneillä järkytti perheenisää – IS: "Takapuolet paljaina rynkyttivät menemään" 29.4.2020 12:49 Näin kesä villitsee suomalaisten seksielämän – Nainen, 29: "Kun lapset nukkuu, niin ulkona on kiva vähän touhuilla" 11.5.2020 19:14 Tulli iski nyt seksipäihteisiin – popperseja myyty aikuisviihdekaupoissa valtavilla summilla 29.4.2020 13:05
Näin kesä villitsee suomalaisten seksielämän – Nainen, 29: "Kun lapset nukkuu, niin ulkona on kiva vähän touhuilla" 11.5.2020 19:14
Tulli iski nyt seksipäihteisiin – popperseja myyty aikuisviihdekaupoissa valtavilla summilla 29.4.2020 13:05
Näin kesä villitsee suomalaisten seksielämän – Nainen, 29: "Kun lapset nukkuu, niin ulkona on kiva vähän touhuilla" 11.5.2020 19:14
IS: Kahden yleisen seksitaudin saaneista jopa yli puolella ei ole oireita – yksi harhaluulo on erikoislääkärin mukaan hyvin tyypillinen 29.4.2020 13:05
Kesä herättää suomalaisten seksihalut, mutta vain murto-osa muistaa tämän tärkeän seikan kesän päätteeksi 29.4.2020 13:05
Ihanaa, kun on menkat – Kuukautisiaan rakastava Fredrika Winsten antaa veren valua vapaasti 29.4.2020 13:06